Raskausvaivoista suurin

Epäilys - se on tässä raskaudessa lopulta se suurin vaiva. Kun yhtäkkiä ei enää oksetakaan joka aamu sitä alkaa heti kuvitella pahinta. Yhtenä iltana kun maha on kipeä, valtaa pelko mielen. Mieli koittaa keventää oloa ja nujertaa pelon. Ilmavaivoilla voi yrittää selittää kaiken. Mies googlettaa ja sensuroi pahat kommentit. "Täysin normaalia" -lausahdus on jo varsin tuttu lohdutus.

Näiden päivien aikana sitä on kerennyt epäillä myös raskaustestin tulosta. Pakko olikin heti viime blogitekstin julkaistuani rimpauttaa musulle ja tilata uusi raskaustesti. Tällä kertaa toiveena oli digitaalinen testi, jotta viivojen värin vahvuudesta ei tarvitse spekuloida mitään.

Tadaa! Olen YES PLUS. :)

Kehossa jyllää ainakin vielä raskaushormoneja. Se on testattu juttu! Kerkesin kuitenkin jo ääneen miehelleni sanomaan, etten usko enää olevani raskaana. Tämä taisi hieman loukatakin toista. Mies soitti itse sitten heti seuraavana päivänä johonkin raskaus-kriisipuhelimeen. Tarkkaa osoitetta en tiedä. Siellä lääkäri oli lohduttavasti todennut, ettei näin aikaisessa vaiheessa voi tuntea keskenmenoa, jos ei mitään vuotoa ole.

Tiistain ultra lähenee päivä päivältä. Kovasti jo jännittää! Miehen kanssa olemme keskustelleet, miten toimia oli lopputulos mikä tahansa. Tällä kertaa olen varautunut paremmin, enkä ole esimerkiksi sopinut samalle päivälle yhtään työtapaamista ultran jälkeen. Seuraava päivä on täynnä tapaamisia. Mutta tapaamiset on sovittu vasta iltapäiväksi, joten voin tarvittaessa rukata kalenterin uusiksi, jos minusta ei keskiviikkona olekaan töihin.

Positiivista uutta vuotta!

Hupsiskeikkaa, viime kerrasta onkin jo pitkä aika! Koitin pariin otteeseen jatkaa blogin kirjoittamista siinä onnistumatta - as you can see. Juttua olisi kyllä ollut esimerkiksi niinkin jännittävästä tapahtumasta kuin ensimmäisistä menkoista! Harvoin niitä kaipaa, mutta tässä tapauksessa odottavan aika tuntui pitkältä. Keskenmenon jälkeiset ensimmäiset menkat tulivat vihdoin 7-8 viikon odottelun jälkeen. Marras-joulukuun vaihteessa saimme siis ns. puhtaat paperit ja mahdollisuuden aloittaa vauvan yrittäminen.

Ensimmäinen raskauteni sai alkunsa heti häidemme jälkeisellä viikolla, ennen kuin "yrittäminen" edes alkoi. Keskenmenon jälkeen lopullinen diagnoosi oli hieman epäselvä. Ensimmäinen lääkäri puhui tuulimunasta, toinen lääkäri kumosi tuon väitteen. Lopulta ilmaan jäi vain kysymysmerkkejä. Tuolta pohjalta on kieltämättä varsin epävarmaa aloittaa kaikki alusta, kun ei yhtään tiedä, onko meidän oikeasti helppo tulla raskaaksi vai ei.

Lähdimme joulun viettoon pohjoiseen samoihin aikoihin, kun menkkojen olisi pitänyt vanhan kierron mukaan alkaa. Vaikea tosin arvioida, miten keskenmeno kiertoon vaikuttaa. En siis vielä menkkojen poissaolosta tehnyt isoa numeroa. Mutta lomalla ollessa aloin tuntea joitakin samoja tuntemuksia kuin raskaana ollessani... Yhtenä iltana uskalsin sitten sanoa miehelleni äänen epäilyni siitä, ollaankohan tässä raskaana. Raskaus ääneen lausuttuna sanana kuulostaa keskenmenon jälkeen hurjalta. Päätinkin, ettei oireista kannata vielä tehdä mitään päätelmiä. Salaa haaveilin kuitenkin yllättäväni mieheni positiivisella raskaustestillä lomareissun jälkeen. Arkipäivän romantiikkaa parhaimmillaan. ;)

Lomamatkalta palattuani ryntäsin heti suoraan apteekkiin ostamaan testin. Viime kerralla mies osti testin Siwasta, joten minäkin pääsin nyt tutustumaan testitarjontaan. Hylly oli täynnä mitä erilaisempi testejä, joiden hintahaitari oli yllättävän suuri. Joulushoppailun laihduttaman lompakon takia päädyin lopulta ihan perusversioon, sillä kaikkien testien varmuus on kuulemma sama.

Viimeksi testi tehtiin yhdessä kalakaverin kanssa samassa vessakopissa. Nyt istuin tikku kädessä aivan yksin. Olikohan tämä yllätys sittenkään fiksu idea? Mitä, jos tuleekin negatiivinen tulos? Pitäisikö sittenkin odottaa miestä töistä kotia? Mutta pystynkö odottamaan vielä pari tuntia epävarmuudessa? Mhh... en malta odottaa, pakko ottaa riski! Pss.. puikkoon ilmestyi heti kaksi viivaa. Apua, teinkö testin oikein?! Voiko siihen luottaa? Pitäisikö tehdä uusi testi aamuvirtsasta?

Uutta testiä en lopulta kerennyt tehdä, sillä lähdimme uuden vuoden viettoon kylpylään. Uuden vuoden jälkeisenä aamuna tuli kuitenkin vahvistus... Löysin itseni autotien varrelta oksentamassa aamupahoinvoinnin takia. Moni ohi ajanut auto luuli varmasti, että tällä typyllä oli hieman rankempi uusi vuosi takana. Väärä luulo, tippaakaan en alkoholia ottanut. Yrjö on tuon jälkeen lentänyt parinakin aamuna. Ruoka ällöttää, silti tuntuu, että on pohjaton nälkä. Mieli tekee ainoastaan hedelmiä ja smoothieta. Nekin tosin alkaa aamuyrjöjen jälkeen hieman tökkiä.

Hassua, kuinka raskaudet voivat tuntua erilaiselta (kop, kop - toivottavasti nämä vaivat johtuvat nyt raskaudesta). Aamupahoinvointi on täysin uusi asia. Olen yllättänyt, kuinka vahva ällötys voi olla. Jääkaapin ovea ei voi aukaista ilman, että pitää nenästä kiinni. Ruokakaupasta piti juosta pois, kun pelkkä ruoan näkeminen ällöttää. Väsymys ei ole nyt yhtä paha kuin viimeksi, silti on hieman vetämätön olo.

Mies varasi heti toiveestani ajat neuvolaan ja ultraan, sillä nyt en tahdo tehdä samaa virhettä ja odottaa ensimmäistä ultraa liian pitkään. Mies laittoi samalla neuvolatädin vaihtoon. Hänellä ei oikein viime tädin kanssa synkannut omasta mielestä. Nyt on siis uusi täti ja ennen tapaamista ultra, jotta saamme varmuuden siitä, mikä meidän tilanne on. Sormet on ristissä ja toivo korkealla, että masussa on oikeasti joku, jonka takia kaikki vaivat kestää hymyssä suin. Ja viime kerrasta viisastuneena emme nyt hiisku kenellekään tästä. Ethän sinäkään kerro..? ;)

Pahin painajainen toteutui

Tämä viikko on muuttanut kaiken.. Pahin painajainen on toteutunut.  Ensiraskaus on virallisesti ohi. Aloitimme viikon ensimmäisellä ultralla - toiveella nähdä sintti ensimmäistä kertaa. Mutta viikko päätettiin eilen kohdun lääkkeelliseen tyhjennykseen.

Lääkärit ovat tällä viikolla viljelleet erilaisia termejä, jotka ovat nyt takertuneet päähän... Mola, endometrioosi, raskausmateriaali, tuulimuna, portatiivi, keskeytynyt keskenmeno, ruskuaispussi.. Osa termistöstä on vieläkin hepreaa, sillä tahdon suojella itseäni. Netistä saatu tieto voi aiheuttaa vain turhia epäluuloja.

Yhtäkkiä odotus perheestä on muuttunut suruksi ja epävarmuudeksi. Poden huonoa omaatuntoa siitä, että joskus valitin raskausoireista tai himoitsin aikaa, jolloin saisin taas ottaa yhden lasin punkkua pitkän työviikon päätteeksi.  Kadun sitä, että avoimena pariskuntana kailutimme raskauden ilosanomaa ympäriinsä. Nyt joudun kohtaamaan kaikki tutut ja heidän utelunsa raskauden edistymisestä. Jos seuraava kerta tulee, niin pidämme kyllä asian pitkään meidän omana salaisuutena - ihan kaiken varalta.

Olen surullinen siitä, että keskeytynyt keskenmeno todettiin vasta nyt ekassa ultrassa viikolla 12. Ruskuaispussin koon mukaan keskenmeno on tapahtunut jo viikolla 7. Raskausoireet ovat kuitenkin jatkuneet korkean hormonipitoisuuden takia. Kohtu on jatkanut kasvuaan turhaa. Mitään vuotoja tai muita keskenmenon oireita en kokenut. Päinvastoin näimme raskausoireet positiivisina asioina, vahvistuksena raskaudesta.

Meille tuli yllätyksenä, että näin aikaisessakin keskenmenossa joutuu oikeasti "synnyttämään" ja kokemaan alkusynnytystä vastaavia kipuja. Tässä synnytyksessä ei tosin tarjolla ole palkintoa, vaan ainoastaan lisää kysymyksiä ja epävarmuutta. Koenko vielä joskus raskauden? Onko minussa tarpeeksi naista toteuttamaan yhteistä haavettamme?

Lääkkeellinen tyhjennys ja pelko

Maanantai meni yllättävän käänteen takia shokissa. Ensimmäiset kyyneleet valuivat heti potilassängyssä maatessa ja tyhjää pussia tuijottaessa. Sanomatta oli selvää, mikä tilanne oli. Ensimmäinen lääkäri heitti kuitenkin vielä ilmaan ikäviä epäilyksiä, mikä nyt näin jälkikäteen harmittaa suuresti. Onneksi keskiviikkona tapasimme erikoislääkärin, joka pystyi valamaan uskoa surun keskellä. Häneltä saimme myös samalla ensimmäisen lääkkeen, joka vaikutti istukkaan. Keskiviikkona fyysinen olo oli normaali - keho ei vieläkään tajunnut, mitä on tapahtunut. Torstain ja perjantain välisenä supistukset antoivat kuitenkin jo pientä ensimakua.

Perjantai-aamuna siirryimme sovitusti osastolle koko päiväksi saadaksemme supistukset vahvemmin käyntiin. Jossain vaiheessa päivän aikana epätoivo nosti päätään. Jos lääkkeillä ei olisi saatu aikaan toivottua tulosta, edessä olisi elämäni ensimmäinen nukutus ja kaavinta ilman oman rakkaan tukea (sairaalassa ei sallita vieraita klo 21.00 jälkeen). Toinen erä lääkkeitä onneksi vauhditti "synnytystä" saaden kunnon supistukset käyntiin. Sen jälkeen kivut olivat yhtäkkiä pois ja sain pinnistettyä synnytysmateriaalin ulos. Kaavintaan ei siis onneksi (ainakaan vielä) jouduttu, sillä kaikki saatiin ulos (kop, kop). Nyt odotetaan siis, että jälkivuoto loppuu ja menkat alkavat. Sitten alkaa uusi yrittäminen, sillä pelolle en suostu antamaan valtaa.

Jos jotain hyvää hakee tästä kaikesta, niin onhan tämä tuonut meitä pariskuntana entistä tiiviimmäksi duoksi. Kalakaveri sanoikin hienosti, että rakkaus on nyt jopa syvempää kuin alttarilla seisoessa. Rakkaus on kantanut yli tämän viikon ja se kantaa vielä pitkälle. Tuntuu hyvältä nähdä, kuinka oma mies on ylpeä mun pinnistyksestä. Mies teki kaikkensa, jotta mun olo ois mahdollisimman siedettävä. Soitti jopa eri lääkäreihin, jotta saimme mahdollisimman nopeasti lääkäriajan.

Tämä kokemus ikävästä käänteestä huolimatta on vahvistanut suhteemme lisäksi myös vauvahaaveitamme. En tosin tiedä, onko se hyvä asia, jos tämä jäikin viimeiseksi raskaudeksi. Pitää kuitenkin takertua erikoislääkärin sanoihin: "Kohtusi on kaunis. En näe täällä ensimmäisen lääkärin epäilemiä oireita molasta (rypäleraskaus)." Lääkäri lupasi myös, että seuraavan kerran (kop, kop) pääsen heti ar-ultraan (noin 7. raskausviikon aikoihin). Nyt siis kaikki sormet ristiin, että me vielä onnistumme. <3

Miehen kello tikittää

Ennen kuin tapasin mieheni en tiennyt, että vastakkaisella sukupuolellakin voi tikittää biologinen kello. Tikitys on toki ymmärrettävää, jos vuosia on jo kertynyt mittariin runsaasti. Mutta tässä tapauksessa puhutaan 30-vuotiaasta miehestä, jonka kello on tikittänyt räjähdysherkästi jo viimeiset pari vuotta.

Tapasin mieheni alkuvuodesta 2013. Olimme molemmat muuttaneet alle vuosi sitten uuteen kaupunkiin, joka oli meille kummallekin vierasta maaperää. Sokkotreffien kautta päätimme laittaa hynttyyt yhteen varsin nopealla aikataululla. Jo alussa huomasin, kuinka lapsirakkaan kalastusfanaatikon olin rinnalleni saanut. Yhteiselon myötä vauvakeskustelu nousi pinnalle useasti. Annoin kuitenkin pari ehtoa: 1) tahdon kunnon häät ja 2) tahdon käydä yhdessä ulkomailla. Nämä kaikki ehdot kalakaveri täytti täysin - rimaa hipoen tosin. Tallinna ulkomaankohteena ei ollut kovin eksoottinen...

Mieheni oli luonnollisesti se, jolta raskaudestani kuulin. Hän siis tsekkasi testin meistä ensimmäisenä. Oli kuulemma osannut jo epäillä joistakin oireista minun olevan raskaana. Itse en ollut varma, sillä emme vielä yrittäneet lasta. Tahdoin nimittäin ensin häämatkalle. Mutta ilmeisesti yksikin herkkä hetki riittää - varsinkin, jos rinnalla on vauvakuumeinen mies.

Raskausuutisen jälkeen tässä on edetty jälleen hurjaa vauhtia. Naapurikaupan kassaneiditkin tietävät jo raskaudestani, sillä kalakaveri ei malttanut odottaa edes "riskiviikkojen" ylittämistä, vaan hän on pitänyt huolen, että lähipiiri ja muutkin kyllä asiasta tietävät. Hän oli myös se, joka heti soitti neuvolaan varatakseen ensimmäisen käyntiajan. Olivat kuulemma neuvolassa yllättyneitä ja iloisia, että mies hoitaa noin innokkaasti asioita. Vauvasängynkin kalakaveri on kerennyt jo kokoamaan valmiiksi (kummipoika tosin toimi innoittajana).  Tehokasta toimintaa!

Koen olevani erittäin onnellinen siitä, että vierelläni on noin ihana mies. Ei, en koe toisen innokkuutta ollenkaan ahdistavana tai outona, vaan nautin siitä. Mieheni hakee tarvittaessa vaikka keskellä työpäivääkin tarvittavia lääkkeitä, kuskaa töihin, kokkaa ja siivoaa.  Tämä ensimmäinen raskaus on ollut fyysisesti jo tässä vaiheessa varsin haastava. Mutta ilman kalakaveria tämä olisi ollut kyllä vielä haastavampaa. Siskoni sanoikin kauniisti, että joku korkeampi voima tiesi, että minulla sen verran hieno mies, että vaivoja voi antaa useitakin.

Kysymys kuuluu: Olisiko pitänyt valita huonompi mies ja kevyt raskaus, ihanan miehen ja rankan raskauden sijaan? ;) Vastaus: Tein kyllä oikean valinnan sanoessani Tahdon heinäkuussa. Vaikka raskausuutinen samoin kuin kaikki erilaiset raskausvaivat tulivat yllätyksenä, niin on se kyllä ihanaa katseltavaa, kuinka mies hömpöttää jo vauvajuttuja. Yksi suurimmista unelmistamme on toteutumassa. Toivon vain, että kaikki menee loppuun asti hyvin ja palkintona tästä on terve, onnellinen lapsi.

P.S. Palkinnoista puheen ollen.. Saimme vihdoin varattua häämatkan! Suuntana Lontoo, jossa asuin jo opiskelujeni aikana. Meni sen verran viimetippaan varaukset, että "eksoottisempien" kohteiden hinnat olivat jo taivaissa. Mutta tärkeintä, että päästään yhdessä seikkailemaan.

Raskaus on sairaus - onko lupa valittaa

Aloitan blogini kirjoittamisen itselleni epätyypillisellä lähestymistavalla...nimittäin negaation kautta. Tarkoitukseni ei ole kuitenkaan luoda tästä valitusten hautausmaata, vaan tuoda esille tuntemuksia ja kokemuksia, jotka näin ensisynnyttäjän koen.

Tässä vaiheessa täysiä viikkoja takana on vasta 9 (vaiko 10, en vielä pysy kärryillä tarkasta "luvusta"). Kaikki tuntuu hyvin uudelta, vieraalta ja jopa pelottavalta. Lyhenteet ja käsitteet ovat vielä hieman hakusessa. Sen tiedän kuitenkin varmana, että kalakaverille kasvaa masussa uusi kalakaveri. Sekin tosin välillä epäilyttää, sillä sintin sydänääniä ei ole vielä kuultu tai mahaa ultrattu. Ainoana todisteena raskaudestani ovat raskaustesti ja uudet, vieraat tuntemukset. Raskaustestikään ei enää toimi vakuuttavana todisteena, sillä YES-sana on haalistunut jo pois ensimmäisen viikon jälkeen pattereiden loputtua. Mutta raskausoireet ovat yhä onneksi tallella.

Tuntuu, että tällä viikolla raskaus on koetellut hieman odotettua enemmän. Mutta onko raskaana olevan lupa valittaa? Tiedän, että oli onni tulla raskaaksi ilman hoitoja tai vuosien tuskaa. Koenkin jo nyt huonoa omatuntoa siitä, että valitan väsymystä ja totaalista uupumusta. Mahan kasvaessa alavatsassa on outoja tunteita, jotka herättävät kysymyksiä. Ilmavaivojen takia toimistopäivän jälkeen liikkuminen tuntuu mahassa olevan kaasupallon takia hieman tuskalliselta. Hormonit laittavat kehon sekaisin ja kainaloon ilmestyy kivulias kyhmy.  Teini-iän finnit pärähtävät yhtäkkiä takaisin loistoonsa. Valitan myös sitä, että olen ollut jo viikon sairaslomalla iskiaskivun takia. Kuka olisikaan arvannut, että selkäkipu voi kaataa odottajan jo näin varhaisessa vaiheessa sängyn pohjalle?! Luulin, että selkäkivut tulevat vasta, kun etureppu näkyy. Tänään sain vielä kuulla saaneeni virstatieinfektion. Voiko se vaikuttaa sintin hyvinvointiin jotenkin? Olenko pitänyt itsestäni liian huonosti huolta? Kestääkö terveyteni läpi koko raskauden?

Tuntuu oudolta, että minä töihin orientoitunut ihminen makaankin yhtäkkiä kotona. Tuore aviomieheni, jota myös kalakaveriksi kutsutaan, joutuu valitusteni kohteeksi.  Korvissa soi neuvolatädin neuvo "Kaikki, mitä sinä tunnet, tuntee myös sikiö". Rivien välistä kuulen neuvon "Ole onnellinen, naura enemmän, niin sikiö voi paremmin".

Olen normaalisti varma ja suurpiirteinen ihminen. Mutta yhtäkkiä tämä uusi tilanne, herättää minussa epävarmuutta ja ylitarkkuutta. Uskallanko vielä kiintyä sinttiin, vai ovatko vaivat merkkejä jostain ikävästä?