sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Raskausvaivoista suurin

Epäilys - se on tässä raskaudessa lopulta se suurin vaiva. Kun yhtäkkiä ei enää oksetakaan joka aamu sitä alkaa heti kuvitella pahinta. Yhtenä iltana kun maha on kipeä, valtaa pelko mielen. Mieli koittaa keventää oloa ja nujertaa pelon. Ilmavaivoilla voi yrittää selittää kaiken. Mies googlettaa ja sensuroi pahat kommentit. "Täysin normaalia" -lausahdus on jo varsin tuttu lohdutus.

Näiden päivien aikana sitä on kerennyt epäillä myös raskaustestin tulosta. Pakko olikin heti viime blogitekstin julkaistuani rimpauttaa musulle ja tilata uusi raskaustesti. Tällä kertaa toiveena oli digitaalinen testi, jotta viivojen värin vahvuudesta ei tarvitse spekuloida mitään.

Tadaa! Olen YES PLUS. :)
Kehossa jyllää ainakin vielä raskaushormoneja. Se on testattu juttu! Kerkesin kuitenkin jo ääneen miehelleni sanomaan, etten usko enää olevani raskaana. Tämä taisi hieman loukatakin toista. Mies soitti itse sitten heti seuraavana päivänä johonkin raskaus-kriisipuhelimeen. Tarkkaa osoitetta en tiedä. Siellä lääkäri oli lohduttavasti todennut, ettei näin aikaisessa vaiheessa voi tuntea keskenmenoa, jos ei mitään vuotoa ole.

Tiistain ultra lähenee päivä päivältä. Kovasti jo jännittää! Miehen kanssa olemme keskustelleet, miten toimia oli lopputulos mikä tahansa. Tällä kertaa olen varautunut paremmin, enkä ole esimerkiksi sopinut samalle päivälle yhtään työtapaamista ultran jälkeen. Seuraava päivä on täynnä tapaamisia. Mutta tapaamiset on sovittu vasta iltapäiväksi, joten voin tarvittaessa rukata kalenterin uusiksi, jos minusta ei keskiviikkona olekaan töihin.

2 kommenttia:

  1. Voi miten tuttuja tunteita. Meilläkin ensimmäinen raskaus päättyi keskeytyneeseen keskenmenoon, joka todettiin viikolla 11. Toisen raskauden tuloksena oli ihana, terve lapsi, mutta se jatkuva huoli hellitti vasta kun liikkeet alkoivat tuntua säännöllisesti. Onneksi asuin silloin paikkakunnalla, missä pääsi helposti ultraan erinäisten vatsapistosten yllättäessä. Lääketieteellisesti ajateltuna ehkä resurssien tuhlausta, mutta mielenterveyden kannalta kullan arvosta.
    Surin ensimmäistä lasta pitkään. Olin katkera siitä, että jouduin olemaan raskaana niin pitkään. Kun ensimmäisen lapsen la tuli täyteen, oli raskautta vielä puoli vuotta jäljellä.
    Vasta lapsen synnyttyä, on keskenmenon voinut hyväksyä. Molempia lapsiani en olisi voinut saada elävänä syliin, enkä tätä elävää tietenkään enää vaihtaisi.
    Mutta tarkoituksena oli toivottaa hurjasti tsemppiä, toivottavasti saitte hyviä uutisia tällä kertaa! T anonyymi L

    VastaaPoista