Elämää keskenmenon jälkeen

Nyt on jo yli kolme viikkoa takana siitä, kun saimme keskenmeno-uutisen. Olen palannut takaisin työn pariin. Huomaan taas hukuttavani itseni työhön, jolla koen olevan erityisen suuri merkitys. Työpäivät ovat venyneet jopa 10-11 tuntiin. Työni on haastavaa, mutta palkitsevaa. En ole sosiaalialalla, mutta pääsen silti työssäni auttamaan muita. Se tuntuu hyvältä ja inspiroivalta. Jos työpäiväni pituudesta riippuu jonkun toisen tulevaisuus, olen kyllä valmis paiskimaan pidempiäkin työpäiviä. Ilokseni kalakaverini tekee usein iltatöitä, joten toisen takia ei tarvitse potea huonoa omaatuntoa, jos oma työpäivä hieman venyy.

Viimeisten viikkojen aikana olen havahtunut siihen, tuleeko töitä innostuksen takia tehtyä välillä jopa liikaa. Kaikkia ei voi auttaa, eikä kaikkea pysty saamaan valmiiksi. Keskeneräisyyden kanssa on opittava elämään työelämässäkin. Viime viikkoina olen myös huomannut toivovani, etten ottaisi työasioita niin henkilökohtaisesti. Urani on vielä sen verran varhaisessa vaiheessa, ettei kaikkiin asioihin osaa suhtautua tarpeeksi kevyesti. Paksu nahka puuttuu vielä, epäonnistumiset jäävät pyörimään päässä. Viime viikolla piti ihan työviikon päätteeksi tirauttaa pari kyyneltäkin, kun turhautus oli sen verran kova. Pomo lohdutti sanomalla, että tunteita ei pidä peitellä. Vahvuutta on osata näyttää tunteensa ja suhtautua asioihin voimakkaasti.

Pitkät työpäivät eivät ole keinoni paeta asioita. Olen suhtautunut työntekoon intohimoisesti jo ennen keskenmenoa. Olenkin saanut työstäni erittäin hyvää palautetta. Pakko kuitenkin myöntää, että keskenmenon jälkeen inspiraatiota työhön piti hetken etsiä. Sitä oli jo henkisesti kerennyt valmistautunut siihen, että oravanpyörästä pääsisi hetkeksi "lomalle" ensi vuoden alkupuolella. Nyt työprojekteja pitää suunnitella ensi kevättä pidemmälle.

Elämä on palannut takaisin omiin uomiinsa. Fyysisestikin olo on jo parempi. Lääkkeellisestä tyhjennyksestä muistoksi jäänyt runsas vuoto on vihdoin lakannut. Pitkään se kestikin! Kalakaveri varasi Lontoon matkan jälkeen ajan hCG-testiin, jolla selvitetään raskaushormonien määrää elimistössä. Kävin luovuttamassa verta sitä varten torstaina. Eilen lääkäri oli koittanut soittaa ilmeisesti tuloksesta. Harmittaa, että missasin kyseisen puhelun töiden takia. Seitsemän aikoihin oli jo turha koittaa tavoitella lääkäriä. Toivottavasti tulos oli hyvä - eli hormonitaso olisi taantunut taas aikaan ennen raskautta.

Mitä seuraavaksi... Nyt odotetaan menkkoja. Raskaana ollessa iloitsin suuresti siitä, ettei menkkoja enää ollut. En olisi uskonut niitä joku päivä odottavani innolla. Mutta nyt ollaan näköjään tultu siihen pisteeseen. Menkkojen jälkeen nimittäin on lupa taas yrittää. <3